Pellon

Tiina ja Ilpo Wennström

Toholampiset Tiina ja Ilpo Wennström laajensivat kuluneen kesän aikana navettaansa varsin merkittävästi. Vanhaan vuonna 2009 valmistuneeseen 2500 neliöiseen navettaan tehtiin 2000 neliön laajennus. Kun navetta saadaan kesään mennessä täyteen, niin 4500 neliöisessä navetassa on lypsyssä 280 lehmää ja kaikkiaan eläimiä on päälle 500.

Ilpo Wennström vakuuttaa, että eläinten rehustuksen tarkentamisella ja rehunjaon automatisoinnilla parannetaan sekä tilan tuottavuutta että helpotetaan isäntäväen työtaakkaa.

 

Varmuus ratkaisee

-Meidän vanhassa navetassa oli Pellon Groupin täyttöpöydät, appeen sekoittaja ja mattoruokkija. Koko laitteisto toimi sen verran moitteettomasti, että viime kesänä toteutetun navettalaajennuksen yhteydessä muut ruokintajärjestelmät eivät tulleet kunnolla edes mieleeni, Ilpo Wennström tunnustaa.

 

Wennströmin navetan rehukeskuksessa on kolme täyttöpöytää. Toinen vanhoista täyttöpöydistä jatkaa työtään pyöröpaalien annostelussa suoraan 18-kuution vetoiseen appeen sekoittajaan. Kaksi uutta mallia olevaa Pellon Module DFD -täyttöpöytää Twin Ripper -repijäkeloilla ovat suunniteltu aumasta otettavan rehun repimiseen ja annosteluun. 
- Täyttöpöytä on myös mainio välivarasto rehulle. Kun vaikkapa kovat pakkaset uhkaavat, niin pöydälle voi nostaa useamman päivän erän valmiiksi. Täyttöpöytä mahdollistaa myös navetan vaatiman työmäärän joustamisen huomattavan helposti, Pellon Groupin aluemyyntipäällikkö  Jouni Uusisalo perustelee.
Täyttöpöytien repijäkeloilla on omat sähkömoottori, jolloin huoltoa tarvitsevasta ketjuvälityksestä on päästy eroon. Alempi repijäkela pyörii ylempää nopeammin, jolloin rehu käyttäytyy täyttöpöydällä hallitusti. Kelojen yhteistoiminta takaa sen, että rehupaakusta irti revittävä rehumassa on riittävän tasalaatuista poikittain kulkevalle komponenttikuljettimelle tipahtaessaan. Repijän rummulla on kolmenlaisia teriä. Suorien terien lisäksi rehua irrottaa sekä oikealle että vasemmalle taivutetut vaihdettavat terät.


Räätälöinnillä tarkkuutta

-Uuden täyttöpöydän Twin Tripper repijässä kyse on nimenomaan repijästä, sillä kelan terillä ei ole vastaterää, jota vasten rehua leikattaisiin. Varsinainen leikkaaminen ja hienontaminen tapahtuu kahdella pystyruuvilla varustetussa Cut Mix-sekoittajassa, Pellon Groupin nautaruokinnan tuotepäällikkö Harri Ojajärvi selventää.
Kahden uuden täyttöpöydän käytössä oleva komponenttikuljetin on kuuden vaa`an päällä. Erittäin tarkka komponenttien punnitseminen mahdollistaa appeen poikkeuksellisen tarkan räätälöinnin kullekin ruokintaryhmälle. Wennströmillä on tarkoitus laajentaa viljelykasvien valikoimaa entistä enemmän valkuaiskasvien suuntaan. Esimerkiksi vehnän ja herneen seoksesta tilalla on saatu hyviä kokemuksia. Kun jakeet syötetään sekoittajaan kolmelta pöydältä, niin appeen räätälöinti eri rehujakeilla saa aivan uusia ulottuvuuksia.  
- Kokemukseni mukaan lehmien huolellinen ja tarkka ruokinta on erittäin tärkeä osatekijä maidontuotannon kannattavuutta parannettaessa. Kolmella täyttöpöydällä pystyn tekemään jokaiselle ryhmälle taatusti oikeanlaatuista apetta, Ilpo Wennström lisää.


Sähköä säästyy

Sekä komponenttikuljettimen päässä että sekoittajalta mattoruokkijalle nousevat vinokuljettimet ovat kotelorakenteisia. Tällä ratkaisulla korttakaan ei pääse tipahtamaan rehukeskuksen lattialle. Mattoruokkijalle apetta nostavan kuljettimen palaavat kolat tasaavat matolle menevän rehuvirran erittäin tasaiseksi.
Uudessa Cut Mix -pystyruuvisekoittimessa on käytetty parhaita saatavilla olevia raaka-aineita. Kaikki rehukomponenttien kanssa kosketuksiin joutuvat osat ovat ruostumatonta Silonox-työkaluterästä.
Kun vanhasta yhdellä 22 kilowattisella moottorilla varustetusta mikseristä siirryttiin uuteen, kahdella 22 kilowattisella moottorilla varustettuun sekoittajaan, niin ape-erän teon kokonaisaika tipahti 17 minuutista viiteen minuuttiin.
-Työ nopeutui ja sähkölasku pieneni, Ilpo Wennström kertoo tyytyväisenä.
Uuden navetan mattoruokkijalla on pituutta kokonaista 159 metriä. Poikkeuksellisen pitkässä kuljettimessa päädyttiin yhdellä neljän kilowatin moottorilla varustettuun kokonaisuuteen. Kartiohammasvaihteella toteutetussa välityksessä on huomattavan korkea hyötysuhde verrattuna yleisesti käytettäviin ruuvityylisiin vaihteisiin verrattuna.

Turvallinen käyttää

Maton nopeutta on aiemmasta lisätty ja Wennströmin navetassa matto liikkuu 50 metriä minuutissa, joten itse kukin ryhmä saa apeannoksensa varsin sukkelasti. Aiemmista malleista poiketen mattoa liikuttavan vetorummun halkaisijaa on kasvatettu noin kolmanneksella, jolloin rummun ja maton välinen vetopinta on liki kaksinkertaistunut. Maton päät on liitetty toisiinsa selkeällä saranatyylisellä liittimellä. Tällainen liitostapa mahdollistaa lyhyenkin maton pätkän vaihtamisen, mikä sille sattuu tulemaan ulkoisen esineen aiheuttama mekaaninen vaurio.
Ilpo Wennströmin kokemuksen mukaan Pellon Groupin ruokintajärjestelmän virrankulutus on osoittautunut miellyttävän matalaksi. Kaikissa ruokintalaitteiden moottoreissa on taajuusmuuttajat ohjaamassa käynnistystä ja käyttöä, jolloin käynnistysvaiheen kuormitus ei häiritse navetan muiden sähkölaitteiden toimintaa. Taajuusmuuttajien käytöllä myös sulakekoko pysyy kohtuullisena.


Laatua vasikkalaan

Pellon Group toimitti Wennströmien navettaan myös vasikkapuolen kalusteet. Kalustevalintaa tehtäessä käytännöllisyys ja helppo puhdistettavuus olivat Wennströmien mukaan päällimmäisiä kriteerejä. Varhaiskasvattamon näppärästi irrotettavat aidat mahdollistavat karsinoiden tyhjentämisen pienkuormaajalla. Karsinaelementtien sileä muovipinta on helppo pitää puhtaana. Yksilökarsinoiden edessä on tukeva teline sekä kiinteälle rehulle että juomalle. Ternimato erotetaan robotilta suoraan Urban Milk Shuttle-kuljetusvaunuun, jolla se tuodaan ja annostellaan vasikoille. Isommille vasikoille on käytössä virallista elektronista eu-korvamerkkiä eläimen tunnistukseen käyttävä Urban Alma -juoma-automaatti.
Wennströmien hankkimat täydellinen ruokintajärjestelmä vasikoille, hiehoille ja lypsylehmille on osa nykyaikaisen maitotilan pitkälle automatisoitua kokonaisuutta. Wennströmit suunnittelivat navettansa ruokintajärjestelmän huolellisesti jokaista yksityiskohtaa myöten yhdessä Pellon Groupin asiantuntijoiden kanssa. Lopputuloksena Toholammin Sykäräisiin valmistuneeseen suurnavettaan saatiin tarkoituksenmukaisesti toimiva ja erittäin pitkälle automatisoitu rehunjakojärjestelmä.

 

Sulje sivuvalikko