Valitse sivu

Elovasikka Oy, Kiuruvesi

Elovasikalla siirryttiin yksilölliseen vasikoiden juottoon: ”Elämä on hirmu paljon helpompaa”

Elovasikka Oy:n kasvattamossa siirryttiin vapaajuotosta yksilölliseen juottoon vasikkalan remontin yhteydessä keväällä 2018. Juottotavan vaihdon tavoitteena oli ensisijaisesti parantaa eläinten terveyttä ja siten lisätä tuottavuutta. Yksilöllistä juottoa hoitamaan hankittiin Pellon Groupilta Urban Alma Pro- laitteisto.

Elovasikalla eläimet ovat 7 eri osastossa, jossa kussakin 65-77 eläintä. Jokaista osastolla on neljä juomakioskia, eli yhdellä kioskilla noin 16-20 vasikkaa. Kukin osaston vasikka voi käydä juomassa millä tahansa neljästä kioskista. Samassa osastossa ovat sonnit, lehmävasikat ja eri rodut keskenään. Eläimen tullessa tilalle tarkistetaan, että e-merkki on kunnossa tunnistusta varten. Juottolaitteelle kerrotaan vasikan syntymäpäivä, jolloin laite laittaa vasikan juottokäyrälle oikeaan kohtaan ja vasikka saa kyseistä päivää vastaavan juoma-annoksen.

Juottostrategia

Elovasikalla eläimet saavat juomaa 60 pv ikään saakka, joista 14 viimeisen päivän aikana eläin vieroitetaan vähitellen maidosta vähentämällä annosta päivittäin. Eläinten hoidosta vastaavan Roosa Toivaisen mukaan aiempi ”kerrasta poikki” juoton lopettaminen oli eläimille stressaava tilanne, joka monesti toi myös tautitapaukset esiin. Nyt vasikasta tehdään märehtijä hallitummin ja stressittömämmin. Heikommille eläimille voidaan varsin joustavasti lisätä muutama juottopäivä lisää tarpeen vaatiessa kosketusnäytöltä painellen. Uusi juottotapa on tehnyt eläimistä myös paljon aktiivisempia. Juomakerralla vasikan saamaa juomamäärää on rajoitettu, jolloin vasikan päiväannos sallii ja vaatii useamman kioskilla käynnin. Rajoitetulla kerta-annoksella vasikat eivät juo itseään ihan ähkyyn. Aktiivisemmat vasikat käyvät useammin myös maistelemassa karkearehua ja tottuvat märehtijöiksi sujuvammin. ”Eläinten aktiivinen käytös on kuin eri maailmasta” nauraa Roosa.

Terveydentilan hallinta on myös tuottavuuden hallintaa

Elovasikan Urban laitteella on käytössä terveydentilan seuranta. Kosketusnäytöltä näkee heti ensi vilkaisulta mitkä eläimet ovat käyttäytyneet poikkeavasti ja vaativat tarkempaa seurantaa. Poikkeavaa voi olla päiväannoksen juomatta jättäminen, kioskilla käyntien väheneminen tai juomakertojen väheneminen. Silmällä on hankala puuttua vasikan terveydentilan muutoksiin yhtä aikaisin, kuin laitteen avulla. Eläimet saadaan ajoissa hoidon piiriin, nopeammin terveeksi ja takaisin kasvu-uralle. Urban Alma Pro laitteisto tekee juomaa pieniä määriä kerrallaan tarvetta vastaan, eikä valmista juomaa siirretä pitkiä matkoja. Valmis juoma seisoo vain vähän aikaa, joten juoman laatu ja bakteeritasot pysyvät hyvänä.

Käytön kustannukset kurissa

Talon isännän Mikko Elovaaran mukaan juomarehun säästö on aiempaan noin 15%:a. Urban Alma Pro ei
päästä valmista juomaa milloinkaan viemäriin, koska juomaa tehdään tarvetta vastaan. Lisäksi rehua säästyy rajoitetun annosmäärän ansiosta. Eläimiä juotetaan vain tarpeen mukaan. Urban Alma Pro hoitaa pesun automaattisesti. ”Työaikaa säästyy aiempaan verrattuna paljon nimenomaan pesujen ansiosta” sanoo Roosa Toivainen. ”Elämä on hirmu paljon helpompaa Urbanin kanssa”. Vasikanjuottolaite on avaininvestointi Mikko Elovaara vertaa juottoautomaatin hintaa uuden noukinvaunun hintaan. ”Suunnilleen saman hintaisia, mutta kummallakohan saadaan suurempi hyöty”. ”Urban on tilan parhaita investointeja.” Vasikanjuottoautomaatille kertyy Elovasikalla käyttötunteja paljon, sillä vuodessa juotettavana on noin 3000 vasikkaa. Tällöin myös jälkimarkkinoinnin on oltava kunnossa. Huollosta ja asennuksesta päävastuun on kantanut Tmi Toni Lukkarinen, joka saa isännältä vankat kiitokset.

Teksti ja kuvat:

Yhteydenottopyyntö

Nimi(Pakollinen)
Uutiskirje ilmestyy 4-6 x vuodessa.
Uutiskirje ilmestyy 4-6 x vuodessa.
Annan luvan tietojeni käyttöön *
Pellon Group saa käyttää tietojani tuotteiden ja palveluiden markkinointiin. Voit peruuttaa suostumuksesi, milloin tahansa ottamalla yhteyttä sposti. pellon@pellon.fi
Hidden
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.